maanantai 27. toukokuuta 2013

Mikä mahtava kisaviikonloppu!

Heippa!!


Sämpylällä on kaikki hyvin taas! Ähky meni ohi ja työnteko on jatkunut. Kahden viikon päästä pitäisi olla ensimmäiset kisat. Hyppäämme nuorten A luokan (eli n. 100cm).
Täällä on ollut aivan karseet kelit viimesen viikon. vettä tulee kuin saavista kaatais, joka päivä. Ihan on siis kotoisat oltavat, vaikkakin olen kuullut että suomessa on jo kunnon kesä. Reilu kuukausi niin tulen viettämään viikon kesäloman suomeen.

Meillä meni viikonloppu kisoissa. Ja ai että mikä MAHTAVA viikonloppu meidän tiimille!!
Perjantaina Emma voitti L luokan Ponin kanssa.



 Iltapäivällä Emma sijoittui Franzi ponin kanssa A** luokassa ja Mikko sijoittui Elmerin kanssa... olisko ollu M** luokassa? Lauantaina Emma ja Petra sijoittuivat molemmat L luokassa




 ja iltapäivällä Mikko voitti S luokan Elmerin kanssa (kaatosateessa).




Sunnuntaina Mikko oli toinen M luokassa Cassiuksen kanssa ja iltapäivällä S luokassa toinen Quinarolla ja ja .. olisiko ollut neljäs Elmerillä. Voi olla että jopa unohdin jonkun sijoituksen, mutta niitä oli niiiin paljon! waude ! Aika pahalta tuntui olla sivullisena vaan mukana katsomassa kun muut kisasivat, mutta kohta on meidän vuoro.

Lauantaina tarjosin kaikille oikein hyvät naurut, minun hienolla hevosen purku taidollani. Kuorkin silta oli vesilammikossa ja kun talutin hevosen sieltä alas, se päättikin hypätä lammikon yli ja suoraan kylkeeni. Lensin hienosti sivullepäin ja kierähdin näyttävästi olkapään kautta ympäri maassa, ja jäin siihen x asentoon makaamaan. Voin sanoa että katsojat nauroi n. 15min kippurassa.
Tämän jälkeen olen saannut kuulla jos jonkinlaista vittuilua aiheeseen liittyen..hehhe.. mutta ei siinä käynnyt kuinkaan ja elämä jatkuu. Uuden lempinimenkin sain tapahtuman jälkeen, hevoskuiskaaja. Ja uutta dvd:tä kuulema odotetaan jossa minun kuuluisi tehdä yhteistyötä Kari Vepsän kanssa.. olisiko elokuvan nimi sitten "hevosen lastaus Vepsän ja Vickyn kanssa" vai miten se nyt menikään :D

Tänään olemme Pedron kanssa viettäneet vapaapäivää. Kävin mm. kaupassa ostamassa kumisaappaat!
Kohta mennäänkin sitten ratsastamaan hevosemme.

Kuhahuumaa

Haukikausi alkaa tältä keväältä olla paketissa ja isommat kalat ovat siirtyneet syvempiin vesiin perhojen ulottumattomiin. Onneksi kuhakausi jatkaa luontevasti siitä, mihin hauet lopettavat. Lisää mielekästä kalastusta siis, huraa!

Koko viikko niitä kelejä kyttäiltiinkin, että koska tyyntyy ja sade lakkaisi. Perjantaina se sitten tapahtui, sopivasti työviikon päälle. Ei muuta, kuin kamat kasaan ja merelle katsomaan olisiko kuhat jo rantautuneet. Pari uutta ottipeliä kerkesi onneksi sitomaan viikolla, viimekauden ottipelissä oli kolme karvaa jäljellä. Sillä taisi muutama kala tulla...




Kokemuksesta tiedettiin, että päiväsaikaan on joka tapauksessa melkolailla hiljaista, joten mentiin suosiolla vasta kahdeksan aikaan paikalle. Olihan sielä taas muitakin tuttuun tapaan, kova on kalastuspaine. Pienellä alueella taisi olla parhaimmillaan 6 veneellistä porukkaa meidän kahden kelluskelijan lisäksi.

Polskuttelumatkalla varsinaisille pelipaikoille heitin toiveikkaana pintakäynnille perhon ja sieltähän tarttui heti ensimmäisellä heitolla 20cm kuhan poikanen. Puolisen tuntia heittelimme kuitenkin tyhjää itse pelipaikalla ja kerkesimme jo miettiä ääneenkin, että kalat eivät taida olla vielä matalassa. Ääneen miettiminen taisi olla liikaa kalojen hermoille, koska siinä samalla tärähti ensimmäinen kiinni HD-miehelle. Komiasti mitat täyttävä kala, 48cm. Jopa yllättävän iso ottaen huomioon, että kahtena edellisenä vuotena saaduista kaloista alle 10% on ollut mitallisia. Aurinko teki samalla laskuaan ja maisemat olivat oikein mukavat. Melkein unohtui, että kalapaikka on kovin urbaani.




Illan alkaessa hämärtyä alkoi tapahtumia tulla kasvavaan tahtiin. HD-mies taisi väsytellä jo illan neljättä, kun sain vihdoin apinan pois omasta selästä. Kalojen koko pysyi hyvänä ja kaksi kolmasosaa oli mitat täyttävissä raameissa. Eikä edes ihan kiikun kaakun mitalla, vaan sielä 45cm molemmin puolin. Kalantulo tuntui kiihtyvän mitä pidemmälle yö eteni.


HD-miehen puhelimen pirinä kiihtyi samaa tahtia kalan tulon kanssa muistuttaen, että kotiintuloaika on ylitetty jo. Päätettiin, että heitetään vielä ne kuuluisat viimeiset heitot samalla, kun lähdetään jo menemään rantaa kohti. Silloin taipui HD-miehen vapa siihen malliin, että taisi osua parempi kala kohdalle. Tätä käsitystä tuki myös vieno ilmoitus:"nyt on parempi, tuutko jeesaamaan." Kuten kuhien kanssa yleensäkkin meni väsytys ja ylösnosto ilman sen suurempaa draamaa. 57cm (ennätys)kuha sylissä oli HD-miehen helppo hymyillä ja todeta, että eiköhän lähdetä. Minä heitin vielä samalla sen kuuluisan viimeisen heiton ja koukutin 50cm kuhan. Oma kuhan perhoennätys. Kello oli tässä vaiheessa jo yli puoli yksi. Tuntui, että lähdettiin, kun paras syönti oli päällä.


Lauantaina hieman väsytti ja aamu meni pitkäksi, kun kaiken jälkeen pääsi nukkumaan kolmen aikoihin. Anoppi tuli laittelemaan pihan kuntoon kesää varten ja meikäläisestä ei odotetusti ollut mitään apua siinä touhussa. Toivottavasti saan pidettyä kasvit hengissä. Pihalla pyöriessä tuli bongattua, että pation alla ja pihan pikku kivikasassa austelee uusi maskotti. Otuksen yleisestä habituksesta päätellen noita saattaa kohta olla enemmänkin. Pitänee seurata tilannetta.


Edellisen illan "aikainen" lopetus oli jäänyt molempia senverran kaivelemaan, että tuulen tyyntyessä sopivasti illaksi taas lauantaina päätimme lähteä vielä uudemman kerran kokeilemaan HD-miehen kanssa. Menimme tälläkertaa vielä myöhemmin paikalle. Kalaa tuli taas hyvin ja syönti oli ajoittain todella kova. HD-mies sai taas hienon 54cm kuhan ja itsekkin sivusin eilistä ennätystäni. Keskikoko pysyi hyvänä ja kaksi kolmasosaa kaloista oli edelleen mitallisia. Yhden aikaan syönti hiipui, mutta siihen mennessä olimme käyttäneet renkaissa jopa enemmän kalaa, kuin eilen. Mukavaa touhua, tuo kuhan perhokalastus kelluntarenkaasta.


Sivusaalis.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hampuri hauskaa

Maanantaina käytiin Hampurissa viettämässä Anninan synttäreitä. Ensin joimme kuplivat sankarin kunniaksi ja sen jälkeen Kävimme italialaisessa ravintolassa syömässä. Porukkaa oli kiitettävän paljon ja hauskaa oli. Jossain vaiheessa innostuin yhden romanialaisen kanssa juomaan Sambukaa höystettynä tabascolla.. Tätä herkkua halusivat sitten muutkin kokeilla, tarjoilija mukaanlukien. Eihän siinä mitään, mutta minähän join aina muiden mukana. Lopputuloksena erittäin huojuva kävely. Baarimikkoakaan kävelytyylini ei vakuuttanut, vaan hän kiltisti saattoi (talutti) minut muiden kanssa ulos. Petra oli autolla joten kyyti kotiin järjestyi ongelmitta. Autoon hypätessäni Petra käski olla nukahtamatta, ja menihän siinä se 2sek kun minä jo nukuin.. Hehhe. Petra oli kuulema huudattanu radioo ihan täysii ja laulanu mulle.

Tiistaina mulla oli onneks vapaapäivä joten sain nukkua pitkään. Olo oli yllättävän hyvä ja 11 olin jo ekan hevosen selässä. Iltapäivällä ratsastin vielä Petran herrasmiehen ja sit oli päivä pulkassa. Ajoimme iltapäivällä Bremeniin ostoksille. Ostari oli todella iso ja aikaakin siellä meni (ja rahaa). Kotimatkalla kävimme ravintelissa syömässä ja sitten kotiin nukkumaan. 

Tämä päivä ei sitten mennytkään niin hyvin. Sämpylä alkoi ähkyillä aamulla ja mulla tietenkin mega huoli siitä. Kuinka huono tuuri voi ihmisellä olla?!?!? Eikö se Cossun tapaus jo riittänyt :-( onneksi Sämpylällä todettiin vain lievä tukos. Letkutuksen jälkeen kävimme kävelyllä ja tamma vaikuttaa olevan ihan hyvässä vedossa taas. Otetaa hissukseen nyt pari päivää ja pidetään sormet ristissä. 
Muuten tänään oli hyvä päivä. Kaikki hyppäsi maneesissa jumppaa ja sain olla molemmista laina ratsuistani oikein ylpeä. Toinen 4v vaavi, joka nopeasti hiffasi juonen ja toinen jo kokeneempi konkari joka meni kuin juna.

Sämpylä kurkkaa ikkunasta

Hattu ostoksilla

Happy B-day Annina!
Totista meininkiä :-)
Baby muu muu

lauantai 18. toukokuuta 2013


Moikka!

Onkos kaikki lukijat jo tottuneet uuteen ulkoasuun? siis blogin ulkoasuun? :)
Minä en... laittakaa ihmeessä palautetta, että oliko vanha parempi, vai pidetäänkö tämä? Alkaa olemaan vaikeeta nyt tämä blogin kirjoittaminen. Ei sillä, ettenkö haluaisi/ehtisi kirjoitella. En vaan keksi enään mitään mistä kirjoittaa. Päivät täällä Saksassa noudattaa aika pitkälti samaa kaavaa päivästä toiseen.

Mutta kerron vähän lisää samoista asioista kun ennenkin, hehhe. Tällä viikolla mentiin alkuviikosta vähän kavaletteja ja puomeja. Minulla oli taas kaksi 4 vuotiasta ratsua, omani ja "adoptio" ori. Molemmat suoriutuivat näistä harjoituksista oikein mallikkaasti ja kehuja tuli. Yhtenä päivänä hyppäsimme kentällä. Tarkoitus oli mennä nurmelle, mutta sateen takia se oli niin liukas, että Mikko päätti hypyttää nuoret hiekalla. Tämä ratkaisu siis sen takia, että liukkaalla nurmella pitää olla hokit ja se on erittäin työlästä ruuvata hokkeja 19 hevoselle. Joten lopputulos oli että nurmella hyppäsi ne jotka viikonloppuna oli menossa kilpailuihin (nurmelle). Hyppäsin omalla kakarallani ja kaikki meni hyvin. Vielä on toki paljon parannettavaa ja lähestymiset olivat välillä vähän kyseenalaisia, mutta kaikenkaikkiaan oikein hyvä suoritus ! Eihän meillä ole vielä montaakaan yhteistä hyppykertaa takana.

Perjantaina oli sitten vuorossa kilpailut. Meidän tallilta sinne lähti 3+1. Tarkoittaen 3 omaa hevosta ja yksi tallilainen omalla hevosellaan. Kilpailupaikka oli oikein mukava. Tilaa oli ja pohjat olivat hyvät. Kaikki hevoset hyppäsivät oikein hyvin ja viimeisessä luokassa tuli jopa sijoitus Emmalle ja Franzi ponille!!
Alla pari fiilistelykuvaa kisoista.


Luokat ovat täällä saksassa ilmoitettu kirjaimin ja tähdin, eli vähän sekavampaa kuin suomessa (minun mielestä). A=100cm L=120cm M=130cm S=140cm ja jos on kirjaimen perässä tähti niin se tarkoittaa +5cm ja kaksi tähteä on sitten 10cm. Eilisessä kisassa esteet olivat melkein naurettavan pieniä. 120cm luokassa en usko että oli ainuttakaan estettä niin korkealla. 



Eilen illalla Petra myös päätti että hänestä tehdään blondi...


Sillä lopputuloksella, että tänään hän värjäs tukan ruskeaksi :D

Tänään (la.) oli tarkoitus mennä taas kilpailemaan. Teimme tallityöt nopeasti pois alta ja ratsastimme hevoset. Minun kakaralla oli tänään lepopäivä joten ainoana ratsuna toimi 4v ori. Se muistutti kylläkin tänään enemmän sellaista rodeohärkää kuin hevosta. Mutta ei ainakaan vielä onnistunut tiputtamaan minua selästä.
Kisoihin lähtö peruttiin keskipäivällä. Mikko sai soittoja jo paikalla olevilta ystäviltä, että pohja on sateen takia huono. Emme siis lähteneet riskeeraamaan liukastumisia yms. Tämän jälkeen vuorossa oli "kisahevosten" ratsastus kun eivät kerta päässeetkään hyppäämään. Mikko ratsasti yhden, minä toisen ja kolmas meni laitumella. Sitten olikin päivä pulkassa, ennätys nopeasti!

Huomenna on taas uusi päivä ja kisat jatkuu. Toivotaan että sade loppuu nyt heti ja kentät kuivuu. Huomenna Petran olisi tarkoitus hypätä molemmilla hevosillaan ja Mikko hyppää ydellä (kuorkkiin ei siis mahdu kuin 3 hevosta). Petra kulutti koko iltapäivän siistien ja puunaten Allua. Kimot on kivoja...puhtaina :D



Toivottavasti joku teistä vielä lukee blogia.. ei kenestäkään mitään kuulu ja välimatkaakin on hirveästi.. älkää unohtako minua..





keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kuvia leonbergien kielistä

Yritin eilen ottaa koirista muutamia kuvia. Otinkin jopa, mutta melko haastavaksi osottautui saada kuvia, joissa ei ole kieli pitkällään. Tässä siis otoksia leonbergien kielistä...










Ja vielä bonuskuva valkovuokoista. Ilta-auringossa metsän pohjalle muodostuu mukavia valon ja varjon leikkejä.


tiistai 14. toukokuuta 2013


hei!

Nyt on kulunut taas vähän aikaa viimesestä saksa postauksesta. Mitäs tääl onkaan tapahtunut viime kerran jälkeen. Mikko tosiaan lähti Norjan Drammeniin kilpailuihin. Menestys oli oikein hyvä Eternety:llä, joka hyppäsi kaikkina kolmena päivänä sijoille! NationsCup kilpailu ei ollut yhtä suuri menestys mutta Suomi oli 6s.










Sillä välin kun Drammenissa kilpailtiin nationscuppia, Hampurissa kilpailtiin Hampuri Derby. Toki siellä oli paljon muitakin luokkia kuin pelkkä derby. Perjantaina lähdimme Petran,Anninan ja Emmin kanssa katsomaan menoa siellä. Ratsastimme ja hoidimme hevoset ja sen jälkeen ajoimme Hampuriin. Katselimme kisoja koko iltapäivän ja illan.










 Sain ostettua sieltä itselleni uuden kypärän.
 








Meidän oli tarkoitus majoittua Anninan luokse joten suuntasimme sinne illalla vaihtamaan vaatteita. Party vaatteet päälle ja suunta takaisin kohti Derbyä. Tällä kertaa määränpää oli iso juhlateltta jossa järjestettiin isot bileet.




Hauskaa oli ja loppuun asti oltiin. Jotkut lähti siitä sitten vielä jatkoille ja toiset kiltisti nukkumaan.


 


Aamulla kaikki kuitenkin löytyi yhden ja saman katon alta. Tai noh, kaikki paitsi Petran puhelin, joka oli yön aikana vaihtanut omistajaa..


Kotiuduimme Hampurista ja arki jatkoi rullaamista.. ratsastettavia oli 4-8/päivä.

Pomo palasi reissultaan sunnuntai iltana, ja sen kunniaksi menimme sitten porukalla paikalliseen istumaan iltaa. Tarkoittaa siis, juoda viiniä, syödä ja puhua pas**a.









Ratsastettavia ei ole yhtä paljon kun kaikki olemme paikalla, mikä on välillä jopa sääli.
Eilen aamupäivällä kokosimme ryhmä rämän ja lähdimme maastoilemaan. Kaikki sujui oikein hyvin ja saimme nähdä uusia paikkoja, mitkä oppaamme Mikko esitteli.
Sitten illalla vuorossa oli "koulutunti". Minun molemmat 4 v. ratsut suoriutuivat aivan mallikkaasti tehtävistä ja fiilis oli tosi hyvä!

Villivarsa HV


Tänään oli aika rauhallinen päivä. Petran kanssa tehtiin tallia ja ratsastettiin pari hevosta. Iltapäivällä käytiin Mikon hevosten kanssa maastolenkillä. Pojat on ansainnu vähän kevyempää ohjelmaa.
Ei mulla oikeestaan oo muuta kerrottavaa tähän hätään... viihdyn mielettömän hyvin ja elämä on ihanaa. Toki kaikkia rakkaita on ikävä... tulisittepa tänne :D
             E&Q

 Kaikki tämän blogipäivityksen kuvat ovat puhelinlaatua...älkää ihmetelkö.
Tässä minun kengät jotka ostin n. 5:llä eurolla Indonesiasta kuukausi sitten... hehhe


 MoiMoi ja traktori


 Minun uudet popot


Välillä sataa vettäkin


 Baluno

 Hieno auringonlasku joka ei ollu enää niin hieno kun sen kuvas ikkunan läpi...







Onko kysyttävää? :D