maanantai 13. toukokuuta 2013

Särkisalo

Helatorstain pitkä viikonloppu tuli vietettyä Särkisalossa kalastellen. Kelit olivat mitä mainioimmat merellä vietettävää aikaa ajatellen. Kaloja ei tullut kappalemääräisesti kovin paljoa. Laatu tosin korvasi tällä kertaa määrää mainiosti, sillä itselleni osui 105cm hauki torstaina ja kaverille sunnuntaina 110cm kala. Lyhyen ajan sisään jo toinen metrin ylitys ja fiilis oli ja on katossa edelleen.

Majoituimme Armonlaakson kalastajakylään, mikä oli oikein viihtyisä ja idylinen paikka.







Kalastimme kaksi päivää kelluntarenkailla ja kaksi päivää veneellä, jonka vuokrasimme Armonlaaksosta. Rankka peli! Veneen kanssa oli kuulemma aikaisempina vuosina ollut hankaluuksia, mutta tällä kertaa se toimi täydellisesti.














Ihan hampaat irvessä ei koko aikaa kalastettu, eli pidettiin yllä rento meininki koko viikonlopun ajan.














Laitetaan tänne loppuun vielä se ensimmäinen metrin ylitys. Vapun jälkeen perjantaina kävin töiden jälkeen nopeasti kokeilemassa kauden avauspaikalla olisiko vielä kala syönnillään ja kyllähän se oli! Ensimmäinen perhoilla saatu yli metrin hauki ja samalla ensimmäinen "kerhokala" (yli 10kg) perhoilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti