sunnuntai 17. marraskuuta 2013

menneet ja tulevat tapahtumat

Voi apua, taas on vierähtänyt liikaa aikaa edellisestä päivityksestä.

Tuossa parisen viikkoa sitten kävimme Sysmässä Jannen isovanhempien hautajaisissa. Hautajaiset alkoivat jo kello 10 aamulla, joten aikainen lähtö oli.
Hautajaiset olivat kauniit, joskin pappi oli mielestäni hieman tahditon. Tai ehkä tahditon on väärä sana, mutta hän ei tahtonut saada puhettaan sulavaksi ja mukavaksi.




Sää oli hautajaisiin sopiva, kolea ja harmaa.

Hautajaisten jälkeen siirryimme muistotilaisuuteen. Ruoka oli hyvää ja tunnelmakin hieman keveni.



Pappi kysyi muistotilaisuuden aikana, josko vieraiden joukossa olisi joku, joka haluaisi kertoa muiston Anssista tai Railista. Kuulimme silloin yhden ihanan kiitospuheen jonka heidän tytär oli heille kirjoittanut. Samaisen kiitospuheen hän oli onneksi ehtinyt lukea heille omilla syntymäpäiväjuhlillaan.
Kukaan muu ei kuitenkaan halunnut tai uskaltanut sanoa mitään. Haluan uskoa, että se johtui siitä pelosta, että kyyneleet alkavat virrata ja tarina jää kesken. Ainakin omalta osaltani, tämä oli se syy miksi en kertonut sitä muistoa joka ensimäisenä tuli mieleen. Tottakai harmittaa, että en jaannut sitä muiden kanssa, toisaalta en tiedä olisiko muut edes hymähtänyt sille samalla tavalla kuin minä. Minun mukavin muistoni Anssista on parin kesän takainen. Sysmän mökille oli tulossa uusi peltikatto samaisena viikonloppuna kuin me olimme kavereiden kanssa siellä. Aamulla pellit tuotiin peräkärryssä pihalle ja pojat niitä sitten alkoivat purkaa siitä pois. Itse siinä sitten bikinit päällä katselin poikien aherrusta, kun Anssi tuli sanomaan "on se hyvä, että sinäkin olet täällä, niin saavat pojat vähän silmäruokaa" . Sitten hän hymyili ja iski silmää.

Jos sitten iloisempiin aiheisiin..
Sämpylä oli oman tallin estekisoissa, hyppäsi 100cm tuloksella 0-4
Sitten sitten... oli vuorossa Ypäjän kilpailut. Ypäjällä oli siis Winter Finals kilpailut ja lähdimme sinne kaveini kanssa, hänellä oli 3 hevosta ja sitten tuli vielä Sämpylä neljänneksi.
Otimme hevosille karsinat la-su yöksi ja majoiduimme itse kuorma autoon. Lauantaina hyppäsimme Sämpyn kanssa 90cm, 0 tuloksella ja sunnuntaina 100cm 0 tuloksella. Koko 4vuotiaiden finaalin voittaja ratkaistiin erillisellä uusinnalla joka oli arvostelulla ihanneaika. Pudotimme uusinnassa yhden puomin ja saimme aikavirheen, liian nopeasta ajasta. Eli Sämpylä on selkeästi nopeiden uusintojen hevonen. Kokonaisfinaalin 4 sija tuli ja olin aivan super tyytyväinen koko viikonloppuun!
Video 100cm radasta löytyy TÄÄLTÄ

Viime torstaina olimme Mikon valmennuksessa, ja hyvin meni..

Eipä Sämpylästä nyt oikein ole muita uutisia... Uuta satulaa metsästämme, koska vanha bruno on liian kapea. Seuraavia kilpailuja en tiedä, ehkä osallistumme joulukuussa meidän tallin omiin harjoituskilpailuihin, ehkä ei. Sämpylä on nyt niin hyvällä mallilla, että voisi melkein pitää lomaa. Toisaalta on tyhmää laittaa hevosta nyt lomalle, kun tietää että tammi-helmikuussa tuleat ne paukkupakkaset ja sitten tulee ns. pakko loma (kun ei ratsastaja enään tarkene )

Niiin ja hei.. kohta me MUUTETAAAN!!! hihi