keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tauko kisaamiseen


Hetki on ollut hiljaista täällä blogissa, pahoittelen. Kisoja on vain ollut niin paljon ja työt vie loput ajasta. Nyt on kalenterissa vähän hiljaisempaa kisojen suhteen.
Dumbo on reväyttänyt kaulalihkasen joten se on ollut vähän kevyemmällä. Sämpylän kanssa kävimme viime viikolla taas harjoittelemassa maastoesteitä. Kesäkuun alussa olisi tarkoitus tehdä debyytti kenttäkisoissa, innolla odotan!

Sämpylä Ypäjällä

Sämpylä Turussa

Pari pikkukisaa olen käynyt hyppäämässä työnantajani hevosella. Oikein mukava pikku tamma, kokematon mutta rohkea


Viime viikonloppuna oli kasvattajapäivät, ja siellä kävin juoksemassa .
Special Case H (I´m Special de Muze - Cum Laude Z)  ja Bloody Expensive H (Ludwig von Bayern - Cum Laude Z)



Rankan päivän jälkeen väsyttää..

Uutisten loppukevennys:
Tara the mäyräkoira


torstai 7. toukokuuta 2015

Rankka viikko


Vappuna oli Laakson kilpailut. Perjantaina Oltiin isommalla porukalla hyppäämässä jonka jälkeen siirryttiin meille juhlimaan.
Sunnuntaina kävin Laaksolla hyppäämässä amatöörisarjan osakilpailun. Sämpylä otti yhden puomin perusradalla ja Dumbon kanssa päästiin uusintaan asti, missä möhlin lähestymisen sarjalla ja lopputuloksena sama kuin viime viikonloppuna, tipuin.  Tästä alkaa kehkeytyä jo jos jonkinlaisia vitsejä tästä mun pohjanäytteiden ottamisesta..

Laaksolta lähdettiinkin suoraan Ypäjälle lukuvuoden viimeiselle lähijaksolle. Lähijakson aikana meille oli varattu todella monta tenttiä ja näyttöä.
Keskiviikkona vietettiin mun synttäreitä (vähän etukäteen koska muut olivat lähdössä kotiin to.)
Kaikki näytöt menivät läpi. Kouluratsastus, varsanopetus,kengitys,valjastus ja ajo, varusteoppi (tein nahkavyön). Suoritettiin myös kenttäratsastuksen oppitunti! Oli paljon hauskempaa kuin olisin voinnut kuvitellakkaan!



Vielä jään tänne Ypäjälle kun pe ja la hypätään kilpailuissa.