torstai 28. tammikuuta 2016

Inton hyppelyt

Selvittiin kunnialla "hypyisyä" :-) https://youtu.be/UOJ2B9zmHzY

Nyt into on ansainnut pari lepopäivää. On nuorella miehellä paljon asioita mietittävänä.
Ihanaa olla taas kotona!

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ensimmäiset puomit Inton kanssa

Tänään meillä on ollut melko rento koulupäivä. Aamulla keskustelimme ryhmässä meidän tulevan tutkinnon tarjoamista hyödyistä ja haitoista. Tärkeimmät seikat taisi olla asiakaspalvelu, markkinointi ja ammattimainen toiminta. Haasteitahan on ja paljon ihan niinkuin kaikissa ammateissa, niistä pitää vain selviytyä ja ottaa oppia.



Iltapäivällä meillä oli Piken pitämä puomitunti ja Into oli oikein taitava. Vähän meinaa keskittyminen herpaantua pojalla kun jotain tapahtuu muualla, mutta hienosti selvisi tehtävistä. Huomenna olisi tarkoitus ottaa pari hyppyä.



Pari videoa tältä päivältä.

Video , tehtävänä mennä keskihalkasijalta "pohkeenväistöä" puomeille ja niiden jälkeen väistää vielä uralle. Meidän kohdalla käytettiin nimitystä "hivuttautuminen"
Video2, laukkaa pitää vielä vahvistaa, tämä on se parempi laukka :)
Video3, ravissa puomeja keskiympyrällä

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ensimmäinen lähijakso hevosenvalmentajan ammattitutkinnon osalta

Noniin, nyt se alkoi, ratsuttajalinja siis. Lähdin sunnuntaina ajelemaan kohti Ypäjää mukanani 5v suomenhevos ori Intter, eli Into. Into on ratsutettavani nuori mies jonka kanssa yhteistyö on vielä melko alussa.
Maanantaina meillä oli pientä aloitus infoa ja kouluratsastusta. Into oli melko hämmentynyt uudesta paikasta, maneesista, kavereista ja ennen kaikkea peileistä. Saatiin kyllä ihan kivojakin pätkiä tehtyä tunnilla ja Anulta kehuja.
Pieni videopätkä maanantailta TÄSSÄ



Tiistaina kävimme sitten tarkemmin läpi opintoja ja eri "lajien" vaatimustasot yms. meitä on 9 opiskeliaa joista 2 on suuntautunut nuoriin hevosiin, 4 estehevosiin ja 3 kouluhevosiin. Tiistaina meillä oli myös valmennusfysiologiaa mikä oli todella mielenkiintoista.
Tiistai iltapäivä jatkui taas kouluratsastuksella ja Into oli jo rauhoittunut jonkin verran.
video
Video

kohta lisää :-)


perjantai 15. tammikuuta 2016

Valmennustaidot

Sain tehtävän lukea joululomalla kirjan ratsastuksenopettajan valmennustaidot, kirjailija Islay Auty. Kirja sai minut ajattelemaan (mikä oli tietenkin kirjailijan tarkoituskin) itseäni opettajana, sekä minua opettavia/opettaneiden tapoja ja metodeja.

Mikä on hyvä ratsastuksenopettaja ja mikä ei? Uskon että kysymykseen ei ole vastausta, ainakaan yksiselitteistä.

Valmentaja tai opettaja ei ole ikinä täydellinen, eikä tarvitsekkaan olla. Jokaiselle ratsastajalle löytyy sopiva opettaja, pitää vain olla kärsivällisyyttä etsiessään hänta. 

Ratsastuksenopettaja ei aina itse tiedä kuinka suuri valta hänellä on, ja sen seurauksena sitä valtaa voi tahattomasti väärinkäyttää.
Opettaja on esimerkki ja esikuva, joidenkin ihailun kohde, siihen opettajan pitää suhtautua vakavasti ja toimia hyvänä esimerkkinä hevosalan ammattilaisena. Opettaja ei saa olla ylimielinen, hänen pitäisi pyrkiä olemaan kannustava, motivoiva ja helposti lähestyttävä

Opettajan on myös tiedettävä, mitä oppilas itse odottaa saavuttavansa. Opettajalla kuuluu olla suunnitelma, mutta suunnitelmaa on oltava valmis muuttamaan tai siitä on oltava valmis luopumaan tilanteen niin vaatiessa.

Oli opetuksen kohteena sitten aloittelija, edistyneempi harrastaja tai huipulle tähtäävä kilparatsastaja, opettajan tehtävä on kommunikoida oppilaan kanssa.

Opettaja on oppilaan tukipilari, opettaja on se joka on ottanut kaikki asiat huomioon ja itsevarmasti luotsaa oppilaat eteenpäin. 

Joskus sortuu siihen, että katsoo valmentajaansa liiankin ylös, nostaa hänet korokkeelle mitä hän ei välttämättä ole ansainnut. Jos valmentaja ei ole kiinnostunut sinusta ja hevosestasi yksilönä, tai valmis keskustelemaan tavoitteista ja niiden saavuttamiseen tarvittavista yksityiskohdista, vaihda valmentajaa. Jossain on sinullekkin ansaitsemasi tukipilari ja esikuva. Älä unohda asetusta teidän välillänne, SINÄ olet maksava asiakas, HÄN on palvelujaan myyvä asiakaspalvelija.

Kohti onnistumisia!