sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kesäkooste

No nyt on ollut taukoa kirjoittamisessa! pahoittelen. Kaiken näköistä ollaan ehditty tekemään, yritän laittaa pienen koosteen nyt tänne, mutta aikajana saattaa mennä pieleen... ei anneta sen häiritä.

Forstenin mahtavalla kisakentällä käytiin kisaamassa, matkassa oli Gz JUne, Laqazara ja Dumbo
 Liinu on edistynyt oikein hyvin, on vielä jännittynyt kisapaikoilla mutta hyppää jo kotona rauhallisesti.
 Zarakin kärsii vielä kisakenttä jännityksestä, mutta treeniä treeniä

 Dumbo on toipunut alkukevään kaularevähdyksestä hyvin ja napsii taas ruusukkeita

Sämpylä hyppäsi Salossa 6v racing luokkaa, ekana päivänä tuli 2 puomia ja tokana päivänä yksi puomi. Finaalipaikasta on enään turha haaveilla.



Meidän tallin omissa kisoissa Dumbo sijoittui 110cm 2sijalle
Liinu nappasi 1 sijan 90cm luokassa!

Lohjan Derbykentällä oli nurmikisat ja päätin lähteä kokeilemaan Dumbon kanssa, josko meidän nurmikirous olisi hävinnyt. Dumbohan ei ole vielä päässyt ikinä maaliin asti nurmellä..

Dumbo oli MAHTAVA ja sijoitus oli 5/63 !!!!
 
Sämpylä teloi itsensä samana päivänä eikä ollut ihan kunnossa, kävimme pyörähtämässä kentällä mutta keskeytin radan.
 

Minulla on Loma nytten koko heinäkuu. Lomalla ollaan kisojen lisäksi ehditty käymään Hangon regatassa ja Tallinnassa.

Tallinnan matka meni ihan putkeen, jos ei lasketa sitä että me myöhästyttiin paluulaivalta. Laivan portit suljettiin 20min ennen laivan lähtöä ja laiva lähti satamasta 7min etuajassa.. ei siinä auttanut muu kuin varata toiselle laivalle lippu kotiin. Onneksi Eckerölinellä päästiin vielä samana iltana kotiin.

Hästbackasta lähti pieni porukka viime to. Turun Metsämäkeen treeniin ja kisoihin. Kari Nevala piti meille treenit to iltana ja pe me kisattiin hienolla nurmikentällä.
Kaikki hevoset hyppäsivät kisoissa ihan hyvin, mutta ei sijoille asti. Kokemus oli kuitenkin rikastuttava

Eilen kävin Liinulla hyppäämässä Laaksolla 90 ja 100 cm. Tulokset eivät olleet hyviä vaikkakin 100cm rata oli jo todella hyvä ja tasainen.


Vähän väsyttää...








Kuvassa 4v Cassi-Alma H joka palasi töihin heinäkuun alussa menetettyään varsansa.




Tallin uusin tulokas Urpå. Meillä on ollut todella rankka kesä varsoihin liittyen :( . Helmi synnytti hienon orivarsan kesäkuussa ja pari viikkoa sen jälkeen Helmi jouduttiin lopettamaan onnettomuuden takia. Callea hoidettiin ja onneksi meidän tallin Pulu adoptoi Callen omakseen. Alma synnytti kuolleen varsan ja viimeiseksi Armi synnytti varsan joka pari tuntia synnytyksen jälkeen alkoi oirehtimaan ja molemmat kiidätettiin Viikin hevossairaalaan teho osastolle. Nyt Urpå ja Armi ovat kotona taas ja todellakin toivotaan, että vastoinkäymiset loppuvat tähän ja Urpåsta kehittyy terve ja hieno oripoika. Urpån isä on sama kuin Sämpylällä, eli Stenograph.