sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Matka alkoi nyt...Vihdoin!

Kiitos Finnlines tästä etanaakin hitaammasta nettiyhteydestä… olen yrittänyt ladata yhtä! Kuvaa tänne blogiin nyt n. 13min ja se on edennyt 11% jej !

Kamat saatiin siis pakattua pienien stressauksien jälkeen. J halusi ehdottomasti niitä kalahärvilöitänsä mukaan ja se johti siihen että laukku alkoi uhkaavasti painaa lähemmäs 20kg. Uskokaa tai älkää mutta Vn (Bali ) laukku painoi vain 11kg !! ihan oikeasti!
Sunnuntai aamupäivällä käytiin ihan kaksistaan tunnin reippaalla kävelyllä (koirat oli jo lähteneet hoitopaikkoihinsa).  Ajattelin että saadaan varmasti tulevien päivien aikana olla paikallaan ihan tarpeeksi joten liikunta tekee hyvää.
Kävelyn aikana sain mieltä kohentavan “jäähyväisviestin” ystävältäni, kiitos N, olet mielessä.

Kun päästiin kotiin Jtä stressasi niin paljon se matkalaukun paino että herra otti ja purki koko laukun ja alotti alusta.. lähtöpassin sai ainakin riippumatto, yhdet kengät ja t-paita… taisi piano vapautua n. 2 kg ja herra oli tyytyväinen.

Vn isi tuli vielä pika kaffelle ja auttoi roudaamaan kamat autoon, pienet jäähyväishaikeudet ja sit lähdettiin.

No joo joo, olihan mulla loppujen lopuks aika paljon enemmän kamaa.. Saksaan lähti kaks isoo kassii, ikeasäkki ja oma satula…mun takapuoli tykkää siitä :D

Check in laivalle aukesi kl 17 ja oltiin paikalla n. 17.15. Siitä alkoi se mitä V inhoaa kaikista eniten, odottaminen…tai vielä pahempaa oikeastaan PAIKALLAAN odottaminen. Pieni kävelylenkki siinä Vuosaaren satamassa (jono pasta päähän) piristi ja bongattiin pari todella päheetä autoakin jonosta.

Reippa tunti ooteltiin ja sitten päästiin ahtautumaan kuin sillit purkissa laivalle. Vitsi vitsi, tilaa oli oikein hyvin. Tanskaan kun meni hevoskärryn kanssa pari vuotta sitten niin oli niin tiukasti pakattu autot että ei niien välistä normaali kokoinen ihminen kävellyt.

Laiva on perus siisti, löytyy baari, kahvila ja ravintola sekä kauppa ja sauna.
Skumpat aateltiin juoda sen kunniaksi että vihdoin päästiin matkaan mutta mitään makeeta kuplivaa ei löytynyt barista joten kupliva vaihtui lonkeroon ja olueeseen, ajoi saman Asian ja niin se matka virallisesti oli alkanut, Laiva liikkui!

Seisovassa pöydässä syötiin….liikaa ja pyörittiin takasin hyttiin nukkumaan.
05.30 herättiin… jepp, luitte oikein. Kumpaakaan ei väsyttänyt joten laitettiin vaatteet päälle ja lähdettiin kameran kanssa kannelle kattomaan josko aurinko nousis. No ei noussu ei, oli pimeää kuin säkissä. Hyttiin takasin ja siellä fiksuna V muistutteli että sitä kelloahan on siirretty… ei se aurinko vielä tuntiin sieltä esille kömmi.
Takasin nukkumaan ja hyvin nukuttiin sitten kymmeneen asti.

Brunssilla kun oltiin (skumppaa tarjottiin ihan talon puolelta) tuli kuulutus että olemme perillä jo kl. 23.00 eli vain 1h myöhässä siitä mitä pitäisi olla vaikka lähdettiin 3-4h myöhässä helsingistä. Ei paha, mutta onneks meillä on yksi hotelliyö varattuna Lyypekissä niin ei tarvitse mitään pitkiä siirtymisiä tehdä yöllä.

Ruokaa täytyy kehua täällä laivalla. Onhan se aika hintavaa mutta ottaen huomioon että täällä ei oikeastaan paljoo muuta aktiviteettia löydy niin seisovassa pöydässä saa kyllä ajan kulumaan ja vatsan täyteen.
Tuulta ollaan luvattu sellanen 13m/s mutta onneksi Vllä on antipahoinvointilaastari J ja toistaseksi ei kyllä keinuta.

Kohta vois lähteä ulos kannelle ottamaan vähän raitista ilmaa ja liikuttelemaan jalkoja 

Kuulemiin

V&J

Ps. Lopuksi klassinen kysymys:
Mikä fiilis?

J: hieman tylsistynyt… mutta odottavainen
V: Siistii siistii, juostaaks laivan ympäri?





lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pakkausta ja pientä loma lookin kohennusta

Pakkaus on yks niistä asioista jotka menee top 10 listalle asiosita jota inhoon. Ja se että pitää pakata samalla kertaa kahteen eri paikkaan sekottaa mun pään aika pahasti. Bali laukku on melko tyhjä, J n Balilaukku on täynnä mutta se johtuu siitä että J luulee alkavansa syvänmeren onkijaksi Balilla ja laukku on siis täynnä kalakamaa...
Saksaan sain sitten 2 jättilaukkuu ja ikea pussin pakattua.. Onneks autolla mennään sinne.

Äsken soitti mies Finnlinesilta ja kerto että jonkun lakon takia lautta on huomenna myöhässä n. 4-5h eli lähteekin vasta 19-20 illalla ja on sitten perillä ma-ti yönä 12 aikaa. Ei muuta ku ilmotis saksan hotelliin että tullaankin "vähän" myöhässä, hehhe.

Mut hei, nyt on kaikki pakattu ja J sai eilen viimesen rokotuksenkin. Musta tulis kyllä niin hyvä hoitsu!
Loman kunniaks ansaitsin myös uuden tukan, kuva alla.

Ja kun vaimolla on uusi tukka niin ei mieskään voi rölliltä näyttää.
Before kuva ensin ja sitten V pääsi saksien kanssa viuhomaan!

Huomenna me lähetään ! !

-V&J





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Jn kuvatuksia

Viime viikonloppuna oltiin Sysmässä mökkeilemässä. Alla kuvia kun ryhmä rämä juoksenteli jäällä.
Kuvissa siis Leot Zero ja Ziva, tanskis Siiri ja silkkis Dora (joka muuten on kotia vailla...vink vink)





Huomaako eroa :)  ??

Leo pinkoo
Vinttikoira pinkoo





maanantai 18. maaliskuuta 2013

Rokotukset kuntoon... ajoissa








Balillehan toki kannattaa hankkii perus rokotukset kuntoon.. tai ihan minne vaan ulkomaille kun mene niin on suositeltavaa että rokotukset ovat kunnossa. Itse katsoin jo viime kesänä etä kaikki ovat ns. up to date ja samalla muistutin Jtä että se AB hepatiitti rokotus kannattais ottaa.

Nyt sitten, 2 viikkoa (OH MY GOD!) ennen reissua J havahtuu että "ne rokotukset"!
Ilmaisia ne eivät ole mutta "pakko" ne on ottaa joten säästetään sitten siinä missä voidaan, eli terkkarin hoitsun sijaan .......tadaa:


Ennen pistämistä J kysyi : eikai sua pelota?

Mietin vieläkin tuota kysymystä ja vedän johtopäätöksen että miesten aivot eivät toimi niinkun muiden aivoillisten aivot...

Kiitos ja kumarrus!

V&J

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Matkasuunnitelmat julki

hei taas kaikille. Näin kun takatalvi yllättää (itse jo odottelin kevättä) ajatukset siirtyvät aika usein tuohon odottamaamme reissuun eli paremmin sanottuna meidän häämatkaan. Sivukommenttina sanottakoon että aika menee aivan tajuttoman nopeesti! Ollaan oltu naimisissa jo 7kk ! 
Mutta siis reissu.

Reissu alkaa 31.3 sillä että ajamme auton Vuosaaren satamaan josta alkaa 30h matka Hampuriin.
Saksassa vietämme kaksi päivää Mikon ja Emman seurassa ja 3.4 matka jatkuu Amsterdamin ja Kuala Lumpurin kautta Balille.
4.4 kl. 21.00 paikallista kelloa ollaan sitten Denpasarissa, Balilla!

http://www.balisurfcottage.com/balimap_canggu.jpg 
Meidän ensimäinen haaste on sitten päästä Denpasarista Canggu nimiseen paikkaan, missä vietämme ensimäiset viisi päivää.
Cangguun päädyttiin ihan sillä logiikalla että kumpikaan meistä ei halunnut suoraan turistihel***iin, Kuta Beachille, mutta halusimme toki  nähdä meiningin sielläkin. Canggusta ei ole pitkä matka Kutalle eikä myöskään Ubudiin missä on paljon apinoita! Mennään siis moikkaamaan Jn sukulaissieluja sinne xD
Niin ja olemme myös saanneet kuulla että Canggu on oiva paikka aloitteleville surfareille, ja mehän ehdottomasti kokeillaan sitä!

http://ayearinbali.files.wordpress.com/2010/05/bali_map2.jpg
Seuraava stoppi on sitten Nusa Lembongan, eli tuo saari tuossa oikealla.
Siellä meitä odottaa yksi reissun kohokohdista, sukelluskurssi!! Odotetaan sitä aivan mega paljon! siitä tulee niin siistiä! Toivotaan vaan että Vn merisairaus ei iske huonoon aikaan.. onneks on aika hyvät lääkkeet siihen.
Tuolla ollaan sitten kokonaiset 7pv joten toivottavasti aika ei käy pitkäksi, kun paikka ei ole kovin iso. Mutta kuulemamme mukaan sukelluskurssi vie kyllä mehut aika hyvin eli voi olla hyväkin vaihtis että on aikaa myös rentoutua siellä.


http://bali-gilitours.com/images/bali-gili-map.gif 
Sukellusmestareina voidaan sitten jatkaa matkaa Gilin saarille. Kyytinä tulee toimimaan joku vene... toivottavasti ei ole aaltoja (se merisairaus/matkapahoinvonti..).
Meidän hotelli on keskimmäisellä saarella, Gili Menolla, jolla nimestä huolimatta ei ole paljon menoa, hehhe.
Gilin saarilla ei ole yhtään autoja joten siellä saa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Isoimmalla saarella Trawanganilla on sitten kuulema oikeesti elämää ja menoakin.
Näiden saarten välillä kulkee kuulema veneitä kuin busseja joten kaikkiin saariin pääsee helposti tutustumaan.
Gilillä ollaan se 4 pv.

http://www.lomboktravelnet.com/images2/product/big/1_petapulauombok.jpg 
Matkamme päättyy sitten Lombokille joka siis on Balin vieressä. Lombokilla majoitumme Senggigiin. Lombokista emme tiedä juuri yhtikäs mitään joten... ei paljoo suunnitelmia sen varalle vielä, katsotaan paikan päällä! 
Lombokilta lennämme sitten samojen mutkien kautta takaisin Saksaan minne V jää kahdeksi kuukaudeksi ja J palaa takaisin kotiin.

Sellaiset suunnitelmat... ja matkaan on aikaa ALLE KUUKAUSI!!!!
Nyt vain sitä pakkaus stressiä odotellessa... sitä varten tilasin Briteistä uuden "matkalaukunkin".
Niin ja pitää toivoa että J saisi aikaseksi käydä ottamassa parit rokotukset.. ei o kiva lomailla yksin jos toinen hourii jossain Denguekuumeessa hotellissa...