Lembongan

10.4.2013

Sanoimmeko eilen jotain negatiivista meidän kyydistä/kulkuneuvosta? Otamme sen takaisin. Eilinen hölskyvä lavapaikka oli suorastaan luksusta tämän aamuiseen verrattuna.

Aloitetaan kuitenkin alusta. Nukuimme kuin tukit meidän uudessa kodissa. Ilmastointi oli tosin sammunut yöllä, joten aamulla oli hieman lämmin. 7.30 olimme jo aamiaispöydässä, jossa sai valita kolmen eri aamupalan väliltä: english-, continental- tai balibreakfast.

Aamupalan jälkeen siirryimme hotellin takana sijaitsevalle kärrypolulle (täkäläinen tie) odottamaan kyytiämme. En ollut uskoa silmiäni kun eteemme kurvasi kaksi nuorta poikaa skoottereilla ja käski hypätä kyytiin. Ei siinä muu auttanut kun totella. Hyvä että olimme saaneet  edes pyllyn penkkiin kun pojat väänsivät kaasun täysille ja sitten mentiin! V etummaisen skootterin kyydissä ja J taaemman kyydissä. Kumpikaan meistä ei tainnut hengittää kolmeen ensimmäiseen minuuttiin matkasta.  Tie on täällä n. 3m leveä ja liikennettä molempiin suuntiin, tie mutkittelee kuin serpentiini, puita ja puskia kasvaa niin kiinni tiessä että tie kapenee entisestään ja asfaltissa on enemmän reikiä kuin emmentaalissa. Koska täällä on niin huono näkyvyys ja tie on niin mutkikas, täkäläiset käyttävät tööttiä varoituksena kun he ajavat mutkaan tai risteykseen. Näin ollen, jos sieltä olisi joku toinen tulossa samaan aikaan hän osaa varoa.

Ehjinä päästiin perille sukelluskoulullemme ja seuraavat 3h istuimme katselemassa sukellusvideoita ja teimme tehtäviä. Lounaan jälkeen (minkä söimme rannalla sijaitsevassa Scoobidoo ravintolassa) tapasimme oppaamme Paulin.

Paul on britti, joka on asunut Balilla viimeiset 3v. Olimme niin iloisia oppaastamme koska meitä molempia oli vähän jännittänyt tämä kielimuuri ja taito. Paulin kanssa teimme vielä vähän teoriakokeita ja katsoimme yhden videon lisää. Paul myös kertoi että he olivat aamupäivän sukellusryhmän kanssa nähneet Hula-Hula kalan (J:n huomautus: Mola Mola, maailman suurin luukala) ja kaikki oli aivan täpinöissään. J ei varmaan suostu lopettamaan sukellusta ennen, kuin on itse nähnyt sen.

Selvisimme kunnialla kolmesta ensimmäisestä Padin teoria osioista ja saimme alkaa kasaamaan varusteitamme. Märkäpukuun ahtautuminen on kuin yrittäisi vetää isoa kortsua itsensä päälle…ei sillä, että sitä olisi tullut kokeiltua. Noh, kyllä se loppujen lopuksi onnistui. Ja kun kaikki varusteet oli päällä ja mukana, niin hypättiin uudestaan skoottereiden kyytiin (eri kuskeilla tällä kertaa). Meidät ajettiin lähellä sijaitsevalle uima-altaalle, jossa pulikoimme seuraavat 3h oppien käyttämään varusteita ja  testailemaan kaikenlaista turvallisissa olosuhteissa. Ihan mukavilla maisemilla varustettu infinity pool tämä harjoitusallaskin.

Saimme kyydin takaisin hotellille 18.30 (skootterikyyti taas, mutta nyt hieman rauhallisemmat kuskit. Enää ei hirvittänyt ihan niin paljoa) aikaan ja tuntui, kun olisimme olleet poissa monta päivää. Kävimme naapuri hotellissa syömässä ja katselemassa ilotulituksia. Upea paikka näkyi olevan naapurissakin. Illallisen sai syödä rantahiekalle katetussa pöydässä ison puun alla.

 Nyt, kun istumme turvallisesti omalla pikku terassillamme (katetulla) niin alkoi satamaan. Onhan kello jo 21.15 ja sateen aika, hehe.

Huomenna pääsemme mereen sukeltamaan ja otamme kameran mukaan, sitä odotetaan innolla!

Täällä on tokaa päivää jo netti pimeänä joten saa nähdä milloin saamme yhteyden ulkomaailmaan taas, pärjäilkää siihen asti!

V&J

ps. meidän suihku..