uusi ystävä

Uusi ystävä, J:n kohdalla monta ystävää, koska hänestä tuli muurahaiskuvaaja (liikaa aurinkoa?).  Aikaisemmin kerrottiin, että vartija huolehtii siitä ,että saa olla rauhassa altaalla. Kaupustelijat kuitenkin saavat istua rannalla, hotellialueen ulkopuolella. Yksi näistä paikallisista, nimeltään Adi, on ollut rannalla joka päivä. Adi erottuu muista Siinä mielessä , että hän tervehtii iloisesti ja kyselee kuulumkset. Adi ei tyrkytä mitään mitä hänellä on myynnissä.

Adilla on paljon merrottavaa Lombokksta ja paikallisten elämästä. Adilla on vaimo ja kaksi lasta. Sekä yksi tyttö, joka oli veljen tai sedän tai jonkun. Tytön vanhemmat ovat kuulema lähteneet muualle työnhakuun eikä heistä ole sen koommin kuulunut.Hänen vanhempi poika on 6v. Ja hänen pitäisi olla koulussa. Adilla ei kuitenkaan ole varaa maksaa poikansa koulunkäynnistä, joten poika kiertelee isänsä mukana rannalla siinä toivossa että oppisi englantia. Adin työ on siis myydä käsintehtyjä rannekoruja rannalla. Ruuan hän kalastaa memerestä. Eilen hän kertoi että he ovat olleet ilman sähköä jonkun aikaa, koska rahaa sähkölaskuun ei ole. Täällä kun tulee pilkkopimeä jo kl.18.30, niin on helppo kuvitella miten ankeaa on istua kynttilänvalossa koko iltaa.

Jotta ette erehtyisi luulemaan tätä nyyhkytarinaksi, voin kertoa että Adi vaikuttaa onnellisemmalta ja iloisemmalta kuin moni tuntemamme ihminen. Adilla on aina hymy herkässä ja hän tarjoutui kiipeämään puuhun hakemaan meille kookospallon. Taidamme tarttua tarjoukseen myöhemmin iltapäivällä. Adi siis majailee hotellimme aidan toisella puolelle. He (hänen isä ja Adi)huolehtivat lehmistä siinä. Se on valtion maata tai jotain? Ja siinä lehmät saavat syödä. Sitten Adin perheellä on talo jossain kylässä tässä ihan vieressä. Kauas hän ei ole ikinä matkustanut, kertoi ettei ole käynnyt edes Mataramissa. Mataram on siis pääkaupunki, missä olimme ostarilla.

No joo joo, onhan se sanomattakin selvää että ostimme häneltä rannekkeita. Nyt kaikki tiedätte mitä saatte tuliaisiksi , hehhe. Ja miten hyvä mieli voikaan tulla siitä, että auttaa toista!  Istuimme pitkään rannalla Adin, hänen poikansa ja "tytön"  kanssa. Se oli sellainen hetki minkä varmasti muistamme aina. Ja onneksi V sai siitä täydellisen kuvan. 

Upean auringonlaskun jälkeen, käväsimme Senggigissä illallisella. Kerrankin V ei pakottanut J:tä kävelemään.